Syksyn merkkejä

Blogimaailma näyttää olevan pullollaan koulujen alkua, lomien loppumista, töihinpaluuta. Moni puhuu syksystä. Illat ovat jo pimeitä ja ilmassa on aimo annos kummallista kosteutta. Minä en ole valmis tähän. Eiei, elokuu on vielä kesän kuu. Roikun kesässä kiinni kuin hukkuva oljenkorressa enkä halua edes kuulla syksystä mitään.

Jo pidemmän aikaa olen mielestäni voinut (olosuhteisiin nähden) melko hyvin ja olen nauttinut siitä, että olen oikeasti jaksanut puuhaillakin yhtä ja toista. Pienet ohimenevät ahdistukset ja mielen mataluudet ovat haihtuneet pois ilman sen suurempia efortteja. Nyt on vähän ikävä olo, että tilanne on muuttunut tai muuttumassa.

Muutamien päivien ajan, ehkä viikon tai jopa kaksi, ahdistus on ollut miltei jokapäiväistä. Yritän olla huomioimatta sitä, mutta vähän väliä saan itseni kiinni milloin minkäkin asian murehtimisesta. Elämä tuntuu taas painostavalta ja siitä selviäminen vaikuttaa mahdottomalta. Siitäkin huolimatta, että myös hyviä asioita tapahtuu koko ajan.

Syksy ja talvi ovat jo vuosikausia olleet mahdottoman vaikeita minulle. Vihaan syksyn pimeyttä ja kuraa ja märkää ja kylmää joka sitten kääntyy talveksi, loskaksi, jääksi, jäätäväksi kylmyydeksi ja liukkaudeksi. En osaa löytää tuosta puolesta vuodesta mitään hyvää. En samaistu kynttilöiden valossa tunnelmoiviin tai lumesta riemuitseviin. Kaiken kukkuraksi keskellä tuota kauheutta on joulu, ja ajatuskin siitä saa minut pahoinvoivaksi.

Elämäntilanne tällä hetkellä ei todellakaan auta asioita. Äiti kuoli viime joulun alla ja vähitellen hänestä johtuva stressi ja uupumus on helpottanut. Se on ehkä ollut osatekijänä parempaan jaksamiseenikin. Nyt kuitenkin painavat sitten uudet asiat päälle ja rehellisesti sanottuna en todellakaan enää jaksaisi olla aikuinen. Oma terveys, perheen tilanne, raha-asiat, sukulaissuhteet, lemmikkien terveys… tuntuu että kaikessa on ongelmaa ja murhetta ja teinpä mitä tahansa, asiat menevät aina solmuun.

Välillä pystyn onneksi hetkeksi unohtamaan kaiken, esimerkiksi katsoessani koiran iloa metsässä. Ahdistus tuntuu kuitenkin vievän yhä suuremman ja suuremman ajan päivästä ja kieltämättä hieman pelottaa kuinka pahaksi se vielä meneekään, syksynkin vyöryessä päälle ripeällä tahdilla. Olen kuitenkin päässyt nyt maistamaan parempaa oloa enkä millään haluaisi vajota takaisin masennuksen syövereihin.

-haitula-

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.