Kun tarttee levätä

Tänään on ollut isosti vaikea päivä. Väsymys on ihan valtavaa, mutta nukkumaankaan en ole onnistunut. Koko kroppa aivan uuvuksissa, samoin aivot siltä osin kuin ne säätelevät toimeliaisuutta. Toisaalta sitten jokin toinen osa aivoista on käynyt ihan ylikierroksilla ja sisuksissakin on käynyt jokin kumma ”kuhina”, kuin olisin muurahaispesän nielaissut.

Paikat särkevät ja silmät kutiavat ja kirvelevät kuivuuttaan. Iho kutiaa kauttaaltaan ja jalat ovat niiiiiiiiinn levottomat ettei ole tosikaan. En tiedä voiko tätä nyt kutsua termillä ”flare” (englanninkielinen mm. Sjögreniläisten käyttämä ilmaisu siitä, kun oireet pahenevat ja sairaus ”lehahtaa” – onko tälle hyvää suomenkielistä nimitystä???).

Olen nyt pari päivää yrittänyt todella levätä, mutta vaikeaa se on. Nukkuminen jää vähiin kun vuorokausirytmi on taas/edelleen ihan ketuillaan ja vaikka muuten ehkä saisikin torkuttua, sitten pitää lähteä pissalle. Ja ne unet mitä taas joutuu katselemaan… hohhoijjaa. Eivät kyllä ole mitään kivoja leffoja ne. Eilen kyllä kävin koirien kanssa metsässä, mutta itse löntystelin vain parin kilsan verran hitaasti ja rauhallisesti, koirat saivat hoitaa juoksemisen itse. Otti se silti voimille.

En oikein tiedä mikä oire on pahin. Kipu se ei ole, ainakaan minulla, koska särkyni eivät ole niin pahoja. Kurjimmillaan menevät ehkä jonnekin kuutoseen, seiskaan (migreeniä lukuunottamatta, joka on helposti ysi tai jopa kymppi). Yleensä luokittelen kipuni jonnekin neloseen tai vitoseen. Levottomat jalat ovat kyllä todella ikävä asia, niiden kanssa on ihan sama mitä tekee niin ne eivät helpota vaan tekevät olon todella tukalaksi ja vievät kaiken energian ja huomion.

Kuitenkin aivosumu on asia, joka on ainakin hyvin lähellä levottomien jalkojen ärsyttävyyttä. Kun haluaisi tehdä jotain, mutta aivot eivät vaan toimi. Puhuessa sanat ja asiat menevät sekaisin, kirjoittaessa iskee totaalinen lukihäiriö ja joudut jopa oman äidinkielesi sanoja etsimään sanakirjasta. Siinä ei todellakaan enää puhuta ohuesta yläpilvestä vaan kyseessä on sankka hernerokkasumu. Väkisinkin tulee mieleen, että tämmöistäkö on kärsiä muistisairaudesta. Ehkä ei kuitenkaan, koska aivosumun kanssa kyllä ymmärrän että aivoni eivät toimi. Muistisairashan ei välttämättä itse (ainakaan koko aikaa) ymmärrä olevansa sairas.

Ja se onkin inhaa. Istua vaan ja tuijottaa eteensä kun ei aivot pysty mihinkään toimintaan, kroppa ei jaksa ja säryiltä ei pysty. Päässä menee dialogi koko ajan mutta sitä vain ei saa jäsenneltyä vaikkapa blogitekstiksi, kun langanpää häviää välittömästi kun yrität koneen avata.

Tätä tämä nyt on ollut tämän päivän ainakin. Välillä se muurahaispesä tuolla sisuksissa oli niin paha, että mietin jopa rauhoittavan ottoa, jos se olisi auttanut. Jätin kuitenkin väliin ja olo helpotti hieman ilmankin, mutta yöksi sen voisi ehkä napata, jospa sitten saisin nukuttua vähän paremmin. Tai edes vähän pidempään.

-haitula-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.